Treenejä
huhtikuu 20, 2009 at 2:30 pm Jätä kommentti
Taiku on nyt juoksujen aikaan osoittanut kykynsä keskittyä ja kuunnella. Koko koira on paljon kypsemmän oloinen, kuin ennen juoksuja. Se ottaa ihan oma-aloitteisesti kontaktia ja tekee innokkaasti kaiken.
Lauantaina Pohjois-Karjalassa Taiku sai etsiä esineitä isosta tukkipinosta. Hyvin käytti neiti nenää ja toi esineet. Taiku myös tasapainoili hienosti pinolla, ja hallitsi liikkeensä.


Tämän päiväiset ohjatut treenit (esine-etsintää ja tokoa) sujui loistavasti. Koira keskittyi ja teki hyvin.
Sivulletulot ilman apuja loistavat. Olemme näköjään selättäneet ongelmat sivulletulon kanssa häiriössä, enää ei piipata, eikä jäädä vain sivulle seisoksimaan, että ai häh. Luoksetulossa lähti tulemaan luokse, mutta juoksikin sitten kepin luo, jolla oli leikkinyt ennen treenejä, mutta tuli lopulta, kun juoksin karkuun. Toisella kerralla tuli suoraan mun luo.
Pujotellen seuraaminen ei meiltä onnistunut, koska Tai ei osaa seurata, ongelmana on kontaktin pito. Kontaktikävelynä otettiin, mutta ei mennyt kovin hyvin sekään, kontakti tippui usein.
Esine-etsintää: Taiku näki lelut ennen piilotusta, mutta ei sitä, minnepäin ne pimeähköä varastohallia laitettiin. Hieman epäselvien lähetysten vuoksi Taikun lähdöt olivat epävarmoja, mutta alun jälkeen työskentely sujui maltillisesti ja varmasti. Neiti käytti hyvin nenää ja löysi esineet, sekä toi ne mulle.
Mahtava fiilis vaikka virheitäkin matkalle sattui. Taiku kuitenkin yritti parhaansa ja mikä tärkeintä keskittyi ja piti kontaktia!!
Treeniterkuin A&T
Kategoria/t: 2009. Avainsana/t: .
Trackback this post | Tilaa kommenttien RSS-syöte