Arkisto: elokuu 15, 2009
Tasontarkastus
Torstaina 13.8. oli siis tasontarkastus, jonka sisältönä oli toko (piti olla myös maasto, mutta aika ei riittänyt). Saatiin näyttää sitä mitä haluttiin ja missä oltiin edistytty. Niinpä päätin ottaa seuraamista, paikalla istumisen ja noudon. Seuraaminen meni ihan ok, joskin Taikua kiinnosti nurmikentän hajut ja keskittyminen herpaantui hetkeksi, kun hajut veivät voiton. Toinen pätkä seuraamista oli hieman lyhyempi ja se sujuikin paremmin. Paikalla istumisessa ei ollut ongelmaa. Noudoissa Taiku lähti hyvällä vauhdilla kapulalle, mutta palautuksessa juoksi ohi ja tiputti kapulan puolen metrin päähän musta, eikä enää tuonut. Otettiin liike uudelleen, jolloin hitaampi vauhti ja mukaan tuli kapulan pureksiminen. Metallikapulan kanssa matka oli lyhyt ja hetken pohdinnan jälkeen Taiku toi sen “pitkin hampain”. Mielestäni kokonaisuudessaan meidän suoritus oli ok, joskin olisin ehkä saanut käyttää omaa päätäni paremmin ja suunnitella huolellisemmin tekemiseni. Huomasin jossain vaiheessa, että pää raksuttaa ihan tyhjää, kun jännitti niin pirusti…
Noh, tässä kuitenkin pisteet asteikolla 1-5
Liikkeiden tekninen osaaminen 3,363
Työskentely innokkuus 3,363
Kontakti 3,454
Yhteistyö 3,636