Hakuilua

toukokuu 22, 2010 at 11:08 am Jätä kommentti

Taiku on edistynyt tänä keväänä huimasti hakuilun saralla. Taikun mielestä metsässä täysiä juokseminen on huisin hauskaa, (kun lisäksi siitä saa namia) ohjaajalla on vain täysi työ pysyä pystyssä metsässä näytöille juostessa.

Treenasimme alkuun reilun vuoden pelkillä irtorullilla ja nyt olemme siirtyneet kiintorullaan, jonka opettamiseen Taikulle meni muutama treeni kerta. (Meillä on käytössä lennutuotteen U-hakurulla.) Kiintorullaan oli mielestäni oikea aika siirtyä kun rullan tuonnista oli jo muodostunut vahva osa hakurutiinia. Sen opettaminen oli helppoa. Alkuun maalimies heilautti vähän Taikun kaulassa roikkuvaa rullaa, jolloin neiti otti sen itsenäisesti suuhunsa ja toi minulle. Muutaman toiston jälkeen maalimies vain vei vähän kättään kohti rullaa, ja viimeiset toistot tehtiinkin jo täysin ilman apuja. Palkkana sekä rullan tuonnista että näytöstä Taiku saa ruokaa.

Kiintorullaan siirtymisen lisäksi olemme harjoitelleet myös umpipiiloja ja tyhjiä.

Hakuilun lisäksi olemme treenanneet myös metsäjälkeä, toko- ja BH-liikkeitä.

A&T

Kategoria/t: 2010. Avainsana/t: .

Uusi vuosi…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Trackback this post  |  Tilaa kommenttien RSS-syöte


Kalenteri

toukokuu 2010
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Tam    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31  

Viimeisimmät artikkelit


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.